Peli, jonka äärelle palaan yhä uudelleen ja uudelleen, on vuonna 2013 alun perin PlayStation 3 -pelikonsolille julkaistu The Last of Us, myöhemmin siitä julkaistiin remasteroitu versio PS4:lle.

Tämä blogikirjoitus ei ole niinkään arvostelu, vaan fiilistelykirjoitus kyseisestä pelistä.

Pelin tarina tempasi minut välittömästi mukaansa. Sen yllättävät käänteet ja yksinkertainen kauneus teki minuun vaikutuksen – muutama kyynelkin tuli vuodatettua. Tarinasta en halua spoilata tai kirjoittaa, sen tuomaa kokemusta ei yksinkertaisesti ole mahdollista selittää tekstinä, se on itse koettava.

Päähenkilöihin Joel ja Ellie kiintyy entistä enemmän pelin edetessä. Ellie alkaa muistuttamaan tavalla tai toisella Joelin tytärtä, joka menehtyy pelin alussa (okei, en spoilaa enempää). Pelin juonen voit lukea vaikkapa Wikipediasta.

The Last of Us:in verkkomoninpeli on mukavaa ajanvietettä erilaisine moodeineen, vielä tänäkin päivänä moninpelissä on runsaasti pelaajia. Tätä tulee todella usein pelattua, vaikka moninpeli ei suoranaisesti liity pelin päätarinaan.

Left Behind -lisäosa avaa tarkemmin Ellien taustaa (lisäosan päähenkilö), joka “päätarinassa” on hieman pimennossa – tämä lisää mielenkiintoa hahmoa kohtaan. Lisäksi lisäosa kertoo tarkemmin, mitä tiettyinä ajankohtina tapahtui.

Useampi tunti vierähtää helposti

Kuten aiemmin mainitsin, pelin verkkomoninpeli on mukavaa ajanvietettä. Sen parissa voi helposti vierähtää useampikin tunti yhdellä istumalla. Vaikka moninpeli onkin maailmanlaajuinen, tapaa siellä aina välillä suomalaisiakin – niiden kanssa tulee usein pelattua samassa ryhmässä.

Vaikka olenkin pelannut peliä jo vuodesta 2013 asti, osaa se edelleenkin yllättää ja viihdyttää lukuisia kertoja.

Pelistä on tullut monien muiden joukossa ikisuosikkini. Voisin jauhaa siitä vaikka kuinka monta sivua tekstiä, mutta taidan tällä kertaa päästää teidät helpolla.  🙂

The post Ikisuosikkini: The Last of Us appeared first on Nyymisti.