Jutut

Kesäaika – enemmän haittaa kuin hyötyä?

Onko kesäaika turha?

Viime sunnuntaina Suomessa siirryttiin jälleen kerran kesäaikaan.

Tuttuun tapaan tämä jokavuotinen “tapahtuma” on aiheuttanut runsasta keskustelua sen turhuudesta. Monet (kuten minä) ovat sitä mieltä, että kesäajasta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Energiansäästäjä?

Alun perin kesäaika otettiin käyttöön energiansäästökeinona, mutta tänä päivänä sen tuoma energiansäästö on mitätön, joskaan ollenkaan – elämmehän aikaa jolloin energiaa säästetään huomattavasti enemmän, mitä vuonna 1981. Nykyisin Suomessa käytetään kesäaikaa vain sen takia, että pysyttäisiin samassa tahdissa muiden EU-maiden kanssa. Hyötynä toki on lisääntynyt auringonvalo.

Kellot sekaisin

Vaikka nykypäivänä suurin osa erilaisista kelloista siirtyvätkin automaattisesti oikeaan aikaan, on kuitenkin yksi joka sitä ei heti tee, nimittäin ihmisen sisäinen kello.

Olen huomannut, että itselläni kellojen siirto saattaa aina välillä aiheuttaa noin muutaman päivän kestävän väsymyksen – vaikka kyseessä onkin vain yhdestä tunnista, laittaa se kehoni kellon sekaisin. Tämä tapahtuu niin keväällä kuin syksylläkin tehdyistä kellojen siirroista.

Kokonaan pois, vai jatkuva kesäaika?

Itse olen miettinyt, miksi kesäaika ei voisi olla aina käytössä – tällöin päivänvalon määrä lisääntyisi niin kesällä kuin talvellakin. Tämä tosin aiheuttaisi vieläkin enemmän ongelmia ja hämmennystä aikaeroissa.

Kesäajan voisi siis mielestäni ottaa kokonaan pois.

Jätä kommentti