Jutut Vinkit

Sovelluksia ei välttämättä tarvitse sulkea

Moniajo

Onko sinulla tapana sulkea puhelimessa sovellus vain säästääksesi akkua? Näin ei välttämättä kannata toimia, sillä sovelluksen turha sulkeminen moniajonäkymästä voi jopa syödä enemmän akkua.

Syy tähän on melko yksinkertainen, jos “pienennät” sovelluksen kun et sitä enää käytä, sovellus siirtyy taustalle eräänlaiseen “horrostilaan” (passiiviseksi tai keskeytetyksi). Kun avaat sovelluksen uudelleen, se palautetaan puhelimen työmuistista – tällöin puhelimen ei tarvitse käytää niin paljoa prosessoria saadakseen sovelluksen takaisin “hereille”. Mm. Apple on vahvistanut, ettei sovellusten sulkeminen säästä akkua.

MoniajonäkymäJos taas avaat sovelluksen, joka on suljettu kokonaan, joutuu puhelin käyttämään enemmän prosessorointia sen eteen.

Toki taustalla oleva sovellus vie jonkin verran työmuistia (RAM), mutta puhelimien käyttöjärjestelmät osaavat kuitenkin pitää huolen siitä, että muistia riittää myös muille sovelluksille. Mikäli eteen kuitenkin tulee tilanne, että muistia pitää saada käyttöön, osaa käyttöjärjestelmä sulkea automaattisesti sovelluksia, joita ei ole hetkeen käytetty.

Laskin, että itselläni on puhelimessa parhaillaan 98 sovellusta moniajonäkymässä, näistä toki vain enää muutama on aktiivisena ja muut automaattisesti suljettuina.

Milloin sovellus kannattaa sulkea?

Mikäli sovellus ei suostu reagoimaan tai se toimii odotettua hitaammin, on sen pakotettu sulkeminen tällöin parhain ratkaisu.

Jätä kommentti