Mielipide Pelit & Viihde Yleinen

Arvostelussa Assassin’s Creed Origins: The Hidden Ones

Assassin's Creed® Origins: The Hidden Ones
Bayekin seikkailu jatkuu Siinain niemimaalla.

The Hidden Ones (DLC) on tammikuun 23. päivä julkaistu lisäosa Assassin’s Creed Origins -peliin, joka vie pelaajan Siinain niemimaalle Punaisenmeren rannalle.

The Hidden Ones pitää sisällään yhteensä kahdeksan päätehtävää, kahdeksan sivutehtävää, neljä papyrus-arvoitusta sekä kaksi tähtikuvioarvoitusta. Pelattavaa lisäosassa riittää noin 6–10 tunniksi.

Lisäosa sijoittuu Roomalaisten vallassa olevaan Siinain niemimaalle neljä vuotta myöhemmin päätarinasta. Itse tarina The Hidden Onessa jäi hieman kysymysmerkiksi, pääpointtina oli kuitenkin nujertaa Roomalaisten hallinta-asema.

Ympäristö

Peliympäristö on (tietysti) tuttua Originsia. Pelissä Siinain luonto on karun kaunista: vuoristoa, aavikkoa ja aavistuksen metsää. Pelattava alue oli odotettua pienempi, eikä tutkittavaa ole niinkään paljoa. Kun kaikki mahdolliset tehtävät on suoritettu, jäljelle jää vain muutamia varusteita ja asuja joita voi ostaa paikallisilta sepiltä. Vaikka peliympäristö onkin pieni, on se silti omalla tavallaan kaunis.

Heti pelin alussa Roomalaisten toimesta purettu pyramidi oli dramaattinen näky: heti teki mieli päästä tutkimaan raunioita ja sen lähiympäristöä tarkemmin.

Pelin äänimaalima on myös jo tuttua Originsia, ympäristössä vaeltavilla hahmoilla on pitkälti samat repliikit mitä muualla pelissä. Päähahmojen ääninäyttelyt ovat suhteellisen luonnollisia, jokseenkin tietyt aksentit kuulostavat hieman ylinäyteltyiltä, mutta ovat joka tapauksessa pelin teemaan sopivia. Uutta äänimaailma ei tuo.

Toinen lisäosa tulossa

The Hidden Onesista seuraava lisäosa (DLC) on maaliskuussa julkaistava The Curse of the Pharaohs joka sijoittuu Kuninkaiden laaksoon. Assassin’s Creed Origins sai tammikuussa päivityksen, joka sisälsi molempien lisäosien tiisaukset. Ubisoft ei ole toistaiseksi paljastanut onko muita lisäosia tulossa.

 

Assassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden OnesAssassin's Creed® Origins: The Hidden Ones Assassin's Creed® Origins: The Hidden Ones Assassin's Creed® Origins: The Hidden Ones Assassin's Creed® Origins: The Hidden Ones Assassin's Creed® Origins: The Hidden Ones Assassin's Creed® Origins: The Hidden Ones Assassin's Creed® Origins: The Hidden Ones

Jätä kommentti