Jutut Pelit & Viihde

Fortniten 10. kausi starttasi

Fortnite Season X

Fortniten kymmenes kausi alkoi torstaina elokuun 1. päivä. Edellinen kausi 9 siirsi pelin teemaa tulevaisuuteen, esimerkiksi suosittu Tilted Towers koki muodonmuutoksen ja muuttui Neon Tilted -kaupungiksi, samalla ympäri pelimaailmaa tuli erilaisia ”tuulitunneleita”. Kauden 9 muutokset ja tapahtumat ovat itselleni hieman hämärän peitossa, sillä päätin pitää tuon kauden taukoa Fortnitesta.

Kauden 10 muutokset pelimaalimaan

Kaudella 9 tulleet ”tuulitunnelit” ovat vähentyneet, niitä löytyy ainoastaan Neon Tilted -kaupungista sekä Mega Mall -alueelta. Lisäksi Dusty Depot on palautunut lähes alkuperäiseen muotoonsa, enää pelialueen keskellä ei ole suurta kraateria.

Loot Laken keskeltä löytyy epämääräinen ”pallo”, joka muodostui edellisen kauden lopulla, tämän ympärillä on alue, jonka painovoima on puolet pienempi.

Lähellä Salty Springsiä löytyy jättimäinen ”liskon” luuranko, joka jäi kaudella 9 tapahtuneesta liskon (tai sen kaltaisen hirviön) ja jättirobotin taistelusta. Luurangon ympärille on muodostunut kasvillisuutta.

Taivaalta löytyy jättimäinen komeetta, joka on iskeytymässä Dusty Depotin lähelle, komeetta on kuitenkin pysähtynyt paikalleen – tämä viittaa myös pelin teemaan ”Out of Time”.

B.R.U.T.E

Nämä ovat kahden pelaajan ohjattavia robotteja, toinen pelaaja ohjaa robottia ja toinen voi käyttää sen aseita. Toki niitä voi ohjata yksin, mutta tällöin pelaajan pitää vaihdella ohjauksen ja aseuden välillä. Näitä ilmestyy pelialueelle aina silloin tällöin muutamia kappaleita.

Kaudella 10 ei ole muita ajoneuvoja, paitsi leijuntalauta tämän lisäksi. Ei ole varmaa onko ”B.R.U.T.E” lyhenne jostain, mutta suoraan käännettynä se tarkoittaa ”raakaa/petoa” – viitaten ilmeisimmin sen raakaan voimaan.

Vanhoja alueita tulossa takaisin?

On huhuiltu, että kauden 10 aikana saarella nähtäisiin vanhoja alueita, yksi eniten huhutuimmista olisi Moisty Mire, joka poistui kauden 5 myötä. Myös Anarchy Acresin paluuta on epäilty.

fortnite season 10 map
Kauden 10 pelialue näyttää tältä. Kuva Epic Games.
Fortnite Season X Battle Pass Rewards
Fortnite Season X
Tuttuun tapaan uusi kausi alkoi näyttävällä ja hieman koomisella videolla.
Fortnite Season X
Fortnite Season X

Jätä kommentti