Jutut Maailmalta Pelit & Viihde

Nintendolta tulossa SNES Classic Edition

Super Nintendo Classic Edition

Nintendo ilmoitti eilen tuovansa Super Nintendon takaisin. Tuleva konsoli kantaa nimeä Super NES Classic Edition, eli lyhyesti SNES Classic Edition. Kyseessä on samankaltainen “minikonsoli” kuten viime vuonna nähty NES Classic Edition.

Konsoli tulee pitämään sisällään yhteensä 21 erilaista klassikkopeliä, kuten esimerkiksi useita Super Mario -pelejä, Donkey Kong Country, The Legend of Zelda: A Link to the Past, Star Fox sekä muita. Konsoli ei käytä SNES-pelikasetteja.

Uusi julkaisematon peli

Erikoisuutena on myös julkaisemattomaksi jäänyt Star Fox 2 -peli, joka nähdään nyt ensikertaa SNES Classic Edition -konsolilla. Peli oli tarkoitus julkaista jo vuonna 1995.

Täysin uusi aiemmin julkaisemattomaksi jäänyt peli herättää varmasti monessa mielenkiintoa konsolia kohtaan.

Syyskuussa saataville

Konsoli tulee myyntiin Yhdysvalloissa 29. syyskuuta hintaan 79,99 dollaria, vielä ei ole tietoa julkaistaanko konsoli samaan aikaan myös Euroopassa. Konsolin mukana tulee kaksi ohjainta. Viime vuonna vastaavana nähty NES Classic myytiin useasti loppuun, onko Nintendo tänä vuonna varautunut?

Jos Nintendo jatkaa samankaltaista “perinnettä”, nähdäänkö jo ensi vuonna Nintendo 64 Classic Edition?

Jätä kommentti