Jutut

Puoli vuotta bloggausta takana

Siitä on puoli vuotta kun perustin tämän blogin. Ensimmäinen blogikirjoitus julkaistiin 22. tammikuuta 2017.

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin, blogin aiheet tulevat vaihtelemaan, olen kuitenkin löytänyt ne pääaiheet joista tykkään kirjoittaa: pelit ja sen maailma sekä elektroniikka yleisesti.

Blogin nimi muodostui siitä, että halusin kirjoittaa anonyyminä, Nyymisti on siis minun eräänlainen alter ego”,  jos sitä sellaiseksi voi kutsua.

Alun perin, jo vuonna 2014 suunnittelin oman YouTube-kanavan perustamista. Itselläni ei tuolloin, eikä tänäkään päivänä ole pokkaa olla kameran edessä, siispä blogin perustaminen tuntui paremmalta (ja turvallisemmalta) ratkaisulta.

Vastaanotto yllätti

Vasta puolivuotias blogi on kasvanut nopeammin mitä luulin. Kävijämäärät ovat toki vielä matalat, mutta se on maltillista kasvusuuntaista.

Eniten kävijöitä sivuilleni tulee ulkoisista lähteistä, kuten blogit.fi sekä theblogjungle.com, palveluiden ylläpitäjille suuri kiitos! Myös Twitteristä tulee iso osa, unohtamatta myös perinteistä hakukonetta Googlea.

Ylivoimaisesti suosituin kirjoitukseni on juttu vuoden 2017 Euroviisuissa tapahtuneesta vilahduksesta.

Bloggaus jatkuu normaalisti!

Jatkan tämän blogin ylläpitämistä normaalisti. Pyrin jatkossakin julkaisemaan säännöllisesti uuden kirjoituksen kerran viikossa – yleensä maanantaisin, mutta toki haluan blogata useammin, jos oma aikatauluni antaa periksi.

Minulle voit lähettää yhteydenottolomakkeen kautta tai ihan vain kommentoimalla aiheita/ideoita joista voisin kirjoittaa – tai jos vain haluat sanoa minulle “Moi”. – Moi!

Jatketaan tästä! 🙂

Jätä kommentti